Olen innostunut leipomaan taas pitkästä aikaan ja heti ensimmäiseksi tietenkin jotain suklaista. Nämä kakut vaikuttavat todella vaikeilta tehdä, mutta tämäkin ohje oli loppujen lopuksi erittäin helppo ja todella makean maukas.

200 g tummaa suklaata

200 g voita

200 g sokeria

4 kananmunaa (keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina)

2 tl vaniljasokeria (ei välttämätön, mutta sopii kyllä)

1. Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen. Anna jäähtyä hetki.

2. Vatkaa keltuaiset ja puolet sokerista vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita suklaa-voiseos keltuaisvaahtoon.

3. Vaahdota valkuaiset. Lisää loppu sokeri ja vatkaa kunnes vaahto on kiiltävää. Nostele valkuaisvaahto suklaaseoksen joukkoon ja sekoita varovasti ainekset juuri ja juuri sekaisin.

4. Kaada taikina voideltuun vuokaan (halk. 24 cm) ja paista 190 asteessa noin 35-40 min. Tarkista kakun kypsyys tikulla.

5. Anna kakun jäähtyä noin 15 min ennen kumoamista (jos käytät irtopohjavuokaa, ei kakkua välttämättä tarvitse edes kumota). Kakku kohoaa komeasti paiston aikana, mutta lässähtää lopulta melko litteäksi.

(Kakkuun sopivat paljon kaakaota sisältävät suklaat, koska mitä enemmän on kaakaota sitä enemmän tulee makua.)

 

Tekijän kommentit:

Minä todellakin pidin tuosta kakusta ja se maistuu yleensä myös muillekin, jotka eivät niin suklaasta välitä. Tämä sopi mainiosti tarjoiltavaksi piknikillä, koska sitä pystyi syömään ihan sormillaankin, sen verta jämäkkää siitä tulee ja varsinkin jos sitä pitää jääkaapissa ensin. Makukin vain paranee, jos sitä pitää esim. yön yli jääkaapissa. Varoitus! Tämä kakku on todella makeaa, joten pieni pala riittää.

ohje alunperin: http://www.nekku-76.vuodatus.net/